Bikefox > Ruiskutuspyörät

Ruiskutuspyörät

Polttoaineen ruiskutusta kokeiltiin ensimmäisen kerran laajamittaisemmin 80 - luvun alussa. Tällöin oli tuloksena ainakin meidän vaativassa ilmastossa lähinnä ongelmia kaivatun suorituskyvyn paranemisen sijaan, viimeistään pyörän vanhetessa. Niinpä valmistajat käyttivät lähinnä alipainekaasuttimia seuranneet liki kaksi vuosikymmentä.

Nyt kuitenkin on elektroninen sytytyksen ja polttoaineenruiskutuksen teknologia kehittynyt aimo harppauksin ja tekniikan hinta on laskenut. Lisäksi yhä tiukkenevat päästönormit ovat tehneet valmistajille kaasutinmoottorisen moottoripyörän säätämisen normienmukaiseen säätöön ja yhtäaikaa hyvin toimivaksi erinomaisen vaikeaksi.

Eli tästä eteenpäin kaikki varteenotettavat uudet urheilupyörämallit tultaneen esittelemään polttoaineen ruiskutuksella varustettuna. Niiden ohjainjärjestelmät on pääsääntöisesti suljettuja, joten niitä ei varsinaisesti voi alueittain säätää, johtuen päästömääräyksistä ( Suzuki on poikkeus, niiden seosta voimme säätää erillisellä ohjainlaittella, lisäämättä pyörään uusia komponentteja. Kysy tarjousta pyörääsi ).

Muutamaan Honda - malliin olen kehittänyt oman seoksensäätömenetelmän, joka on lineaarinen ( esim. CBR1100 XX, VFR 800 etc...). Tämä menetelmä on toki toimiva, mutta säätötarkkuus on karkeampi, alueittain lineaarinen. Oli käytössä lähinnä kaudella -99.

Ehdottomasti ajanmukaisin ja mielekkäin säätämismenetelmä on asentaa pyörääsi erillinen polttoaineensyötön ja sytytyksen ohjainyksikkö. Tämä yksikkö asennetaan alkuperäisen järjestelmän rinnalle ( Powercommander , Yoshimura EMS ) tai korvaamaan kokonaan alkuperäinen ohjainyksikkö ( HESTEC, MoTeC ). Tämänjälkeen pystymme säätämään alueittain erittäin tarkasti sytytysennakkoa ja polttoaineen syöttöä, jotta saamme optimaalisen lopputuloksen.

PYÖRÄMALLIKOHTAISEN PERUSOHJELMAN KEHITTÄMINEN SUOMEN OLOSUHTEISIIN ON VIENYT AIKAA YLEENSÄ USEITA VIIKKOJA, JOTEN PAKETTIHINTAMME OVAT HYVIN EDULLISIA. POXIT MYÖS SINETÖIDÄÄN LOPUKSI, JOLLA TURVAAMME SEKÄ ASIAKKAAN, ETTÄ YRITYKSEMME OIKEUSTURVAN.

Pyydä tarjous Powercommander - yksiköstä asennettuna ja dynamometrissä säädettynä ko. pakoputkistolle mittaustulosteiden ja seosmittauspöytäkirjan kera.

Kaikista edullisimmin saat tarvikkeet pyörääsi, kun ostat ne pakettina, johon kuuluu commander, pakoputkisto ja säätö dynamometrissä. Tällöin voimme toimittaa osat sinulle esisäädettynä ja voit asentaa ne itse.

Mikäli haluat pyörääsi mainion toimivuuden lisäksi esim. luistoneston ja rajatun max. keulimiskulman tai tiedonkeruun, on valintasi HESTEC tai MoTeC . Toki musiikista pitää aina maksaa...

Hinnat alkaen:

Powercommander III / IIIr / USB alk.399 EUR Dynojet sifterit alk.155 EUR
Yoshimura EMS alk. 872 EUR
Optiona esim. täydenkaasun ylösvaihto, vaihtovalo, "sadekelikytkin"stongaan...
HESTEC alk. 2 340 EUR ( 2001 CBR 600 / GSXR 600 )
Sisältää moottorinohjaustietojen tiedonkeruun ym. kivaa kilvanajoon...
MoTeC alk. 3 300 EUR
Kaikki edelläkerrottu + paljon muuta mukavaa...

Powercommander - yksikkö huolellisesti olosuhteisiin säädetyllä ohjelmistolla, laadukkaalla kokoputkistolla ja vapaavirtausfiltterillä tekee esim. vakiona laiskanpulskeasta CBR 1100 XX - matkapyörästä hereilläolevan hauskanpitovälineen, minkään pyörän alkuperäisominaisuuden siitä kärsimättä!

 
> Ostoskori
Clover Shop Ultralite 2.7.1, user license number 2101185, Copyright (c) 2001- Clover Wheel Ltd

Bikefox, Jarvantie 11, 90420 Oulu, Finland
GSM: 040 5589520, E-mail myynti@bikefox.fi